Pärnu hotellit

Majoitus Pärnussa

Majoitus Pärnussa on yleensä edullista, paitsi kesäkaudella, jolloin majoitusten hinnat nousevat kasvaneen kysynnän vuoksi huomattavasti. Siksi on suositeltavaa varata kesäloman majoitus mahdollisimman aikaisin etukäteen.

Siten Pärnussa yöpyminen tulee kokonaisuutena ehdottomasti edullisemmaksi. Itselle mieluisan majoituksen etsinnässä tulee ennakolta harkita omaa budjettia sekä sijaintia koskevia toivomuksia. Pääosa Pärnun majoitusliikkeistä sijaitsee keskustassa tai ranta-alueella.

Lähes kaikki Pärnun isot hotellit toimivat ranta-alueella ja osa niistä myös aivan rannalla, kuten esimerkiksi Hedon Spa & Hotel  ja Rannahotell. Kaukana eivät ole myöskään Pärnun suurin hotelli Strand ja Tervise Paradiis, jossa on yksi Viron suurimmista vesipuistoista. Näistä neljästä uusin on Hedon Spa Hotel, joka avattiin vuoden 2014 kesällä. Hotelli toimii entisessä Pärnun mutahoitolan rakennuksessa, jonka viereen rakennettiin hotellikokonaisuus. Hotellissa toimii yksi Pärnun parhaista ravintoloista. Tervise Paradiis sopii erittäin hyvin juuri perheille, sillä vesipuistossa on lapsille paljon toimintaa. Rannahotell on näistä neljästä hotellista ainoa, jossa ei ole altaita, mutta sen sijainti on paras, sillä se sijaitsee aivan keskellä Pärnun rantaa. Rannahotell on yksi Pärnun tunnuksista.

Hotellien lisäksi voi yöpyä hostelleissa, joiden enemmistö toimii kaupungin keskustassa. Näiden majoitusvaihtoehtojen lisäksi Pärnussa on tarjolla paljon erilaisia lomahuoneistoja. 

Pärnu hotellit ja majoitus

Pärnu hotellit ja majoitus

Yöpyminen Pärnussa

Yöpyminen Pärnussa ei tarkoita aina sitä, että itselle tulisi etsiä jokin edullinen ja iso hotelli. Pärnun kaupungissa toimii useita erilaisia pieniä boutique-hotelleja, jotka tarjoavat kauniita huoneita ja kunnollista henkilökohtaista palvelua. Tällaisen majoitusliikkeen etuna on usein se, että kaikki huoneet ovat täysin uniikkeja. Lisäksi talossa liikkuessa ei tapaa juuri lainkaan muita asiakkaita. Yhtenä Pärnun parhaista majoitusliikkeistä tässä sektorissa voidaan pitää Frosti Butiikhotellia, joka sijaitsee aivan keskustassa. Hotellissa on seitsemän ainutlaatuista huonetta. Suurena plussana voidaan pitää sitäkin, että talon edessä on hotellin asiakkaille yksityinen pysäköintialue, jolla voi pysäköidä maksutta. Yöpyminen Pärnussa muuttuu siten heti paljon mukavammaksi, sillä yleensä keskustassa pysäköinti on kaikkialla maksullista.

Pärnun yksi tunnuksista, Villa Ammende, sijaitsee Pärnun rannan välittömässä läheisyydessä. Hotellissa on yhteensä 18 erilaista huonetta ja erittäin hyvä ravintola. Sen lisäksi villan ympärillä on paljon viheralueita. Koska taloa ympäröi suuri puutarha, kesäaikaan siellä järjestetään kauniita puutarhakonsertteja, joissa esiintyy paljon tunnettuja virolaismuusikoita. Hotellin sijainti on erittäin sopiva niille, joiden tarkoituksena on tehdä Pärnussa yöpymisestä mahdollisimman rauhallinen. Villa ei nimittäin sijaitse yhdenkään suuren tien varressa. Siitä huolimatta sekä kaupungin ydinkeskusta että ranta-alue ovat kävelymatkan päässä.

Lomahuoneistot Pärnussa

Esimerkiksi Embrace külaliskorterid tarjoaa erilaisia asuntoja ja jopa aamiaisen. Yrityksellä on yhteensä 14 lomahuoneistoa.Jos haluat yöpyä aivan rannalla, hyvä valinta on Papli kaks külaliskorterid. Parin minuutin päässä rannasta sijaitsee Karuselli külaliskorter, jossa on sauna ja kaikki hyvän loman vaatimat mukavuudet.

Artikkelid

Vuokra-asunnot – Lipastot olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen